sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Muutaman euron lähempänä tavoitetta.

Viikonlopun uutisanti oli sinänsä taas hyvin mielenkiintoista. Lapsia kasvatetaan "raa'alla" kädellä, jokaista suomalaista kohti päätyy 14 kiloa vaatetta kaatopaikalle, pankkien korot ovat edelleen todella matalalla, yli 750 000 suomalaista elää alle köyhyysrajan... Phil-murmelikin ennusti talven pian päättyvän. Missä ne positiiviset uutiset luuraavat...?
Oman viikon loppupuoli meni ripeästi ohitte, paikoillaan ei kyllä keriinnyt olla ja ihmetellä. Torstaina käväisin eräässä työhaastattelussa ja paperit kirjoiteltiin siltä istumalta. Toistaiseksi teen muiden töiden ohella vain satunnaisia keikkoja. Eipä kylläkään mennyt edes paria tuntia aikaa, kun pääsin lähtemään haastattelusta. Niin puhelin soi ja tarvittiin seuraavalle päivällä työntekijää sairausloman tuuraajaa. Sopivasti muista töistä vapaata oli, joten suostuin lähtemään. Tarkoitus kylläkin oli "vapaapäivä" pyhittää kaikelle muulle asioinnille, mutta ei sitä työstä voi kieltäytyä. Täysi päivä sitä vierähtikin yhtäkkiä, näin ollen on muutama euro ekstraa tiedossa tälle kuulle jälleen.
Isännän kanssa keskustelimme myös tavoitetilin tavoitteesta. Ekstraeuroja sinne kertyi nyt heti tammikuulla sen verran runsaasti, että tavoite tulee nopeasti täyteen. Toistaiseksi emme kuitenkaan vielä uutta tavoitetta asettaneet. Myös vihdoin viimein hän pyysi neuvoja laina-asioihin ja päätyi myöskin tekemään ensimmäisen ylimääräisen lyhennyksensä, kun ylimääräistä oli jäänyt viime kuulta tilille makaamaan. Meidän kummankin lainat ovat henkilökohtaisia, pankki ei suostunut yhdistelemään nuota vanhoja lainoja eikä poistamaan edellistä velallista kovin helposti. Näin ollen oma pieni säätönsä nuoden kanssa oli. Sinänsä kallista tuo on, kun palvelumaksujakin menee tuplasti. Myöskin korkojen marginaali ero on suhteellisen suuri. Nyky marginaaleilla ja koroilla olisi edullisempaa lyhentää omaa lainaani nopeammin pois. Tällä tahdilla ainakin mitä nyt ylimääräisiä lyhennyksiä olen alkanut tekemään olisi jopa mahdollista saada maksettua ko. laina nopeampaa pois kuin isännän lainat.
Kovasti mietin mikä vaihe kuukaudesta olisi sopiva "tilittää" tavoite tiedot, mutta ehkä se kuitenkin olisi helpointa näin loppu/alkukuusta. Kaikki maksut ja lyhennykset on ripoteltu pitkin kuuta tasaisesti kuten myös tulotkin menevät.

Tammikuu 2013


Lainan saldo -32 682,37€ (tavoitteeseen matkaa -2 682,38€) -> 29 999,99€

Jatkuva tuottotili 4 159,68€ (tavoitteeseen matkaa -840,32€) -> 5000€
Yhteinen tavoitetili 2 782,26€ (tavoitteeseen matkaa -217,72€) -> 3000€
Yhteensä tavoitteeseen matkaa -3 740,42€

Rahasto 110€
S-tuottotili 251,07€ (tavoitteena uusi kuivausrumpu)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti